Kolme iloista rosvoa (1997)"Olin käynyt katsomassa ensimmäisen kerran näyttiksen esitystä, Lumikkia, edellisenä vuonna. Jollakin tavalla nuoreen poikaan vaikutti, kun näki luokkakavereita lavalla näyttelemässä. Kuitenkin enemmän minuun vaikutti kaverien puheet koulussa. Kuulosti, että näytelmän tekeminen oli tosissaan hauskaa. Lisäksi projektin päätteeksi tehtävä retki kuulosti kivalta. Itse en kuitenkaan kokenut, että haluaisin mennä lavalle - suoraan sanoen en uskaltanut. Paras kaverini oli kuitenkin Lumikissa valo- ja äänimiehenä ja se kuulosti sekä mielenkiintoiselta että mukavalta, kun ei tarvinnut mennä lavalle tai opetella varsinaisesti mitään ulkoa. Myöhemmin osoittautui, että tekniikan hoitaminenkin on totista työtä. Mutta yhtä kaikki, oli hienoa olla mukana näytelmässä - ja mikä tärkeintä, mukana porukassa. Itse asiassa se oli niin kivaa, että sillä tiellä ollaan edelleen. Mukaan lähteminen on tuonut suuren määrän kavereita ja monta elinikäistä ystävää. Lisäksi näytelmien myötä sitä oppi laittamaan itsensä peliin ihan oikeassakin elämässä. Tuskin olisin sama ihminen ilman tätä harrastusta." -Juuso
Täältä löydät kuvia näytelmästä. Täällä voit käydä tutustumassa näytelmän lehtileikkeisiin. |